perjantai 17. kesäkuuta 2011

Lupa rakentaa!!

Nyt kyllä täytyy ihailla ja ihmetellä Sipoon toimintaa. Rakennuslupa alle kahdessa viikossa! Eihän tässä ehtinyt edes kissaa sanomaan ja nyt pitäisi jo ihan tosissaan olla rakentamassa. Kääk! Mitähän tässä seuraavaksi? Varmaankin kahden viikon päästä alkaa armoton risusavotta ja väliaika suunnitellaan lisää ja vähän enemmän. Oma asunto on vielä myymättä ja se kieltämättä lisää vähän elämisen tuskaa. Toivottavasti joku löytäisi tästä oman rakkaan kodin piakkoin.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Hulinaa 24/7

Tuntuu, että on vaikea pysyä perässä siinä mitä kaikkea tapahtuu. Papereita siirtyi Sipoon arvioitavaksi tiistaina. Samalla päätöksen saivat talon sijoittelu ja pohjien hionta. Se on nyt siinä. Samalla starttasi toden teolla suunnittelu. Valaistusta, sähköä, lvi:tä... Pakko vetää henkä ja miettiä mitä sitä oikein haluaa. Vielä kun me ollaan miehen kanssa aivan kaikista asiosta aivan eri mieltä ja kumpikin vielä riittävän jääräpäisiä pitämään kantansa. Kompromissien tekoa tämä projekti tulee takuulla kasvattamaan.

Jännintä oli laittaa oma rakas kotikolo myyntiin ja tänään kävikin muutama katsomassa jo ennen sunnuntain näyttöä. No vielä ei kauppoja tullut, mutta ihan niin helpoksi en tuota odottanutkaan :) Ikävä tulee, mutta aikansa kutakin. Tässä on kuitenkin jo neljä vuotta katsottu elämän menoa, joten eiköhän se ole uusien tuulien aika. Uudet tuulet puhaltavatkin jo postilaatikossa kun Kannustalo oli muistanut meitä laskulla ja rakennuskansiolla. Joka tietysti jäi postiin odottamaan noutajaa, mutta laskun piti tietenkin mahtua todella nätisti postilaatikostamme sisään. No tällaisiin posteihin on paras kai totutella. Mutta siis mikäs tässä säässä on muuta kuin odotella touhun alkua ja nautiskella.

torstai 26. toukokuuta 2011

Keittiöitä

En olisi ikinä arvannut, että pelkästään keittiön piirtämiseen ja tarjouslaskentaan menee kaksi ja puoli tuntia. Nyt se on koettu ja keittiöpöydän paperinippu kasvanut yhdellä keittiötarjouksella. Topi keittiöstä haimme heti ensimmäisenä ihan ok tarjouksen. Nyt sen rinnalle saimme Kvikiltä toisen vertailukappaleen. Tässä välissä keittiön pohjakin pistettiin uusiksi, joten ihan vertailukelpoisia ne eivät ole. Mutta täytyyhän sitä koittaa kehittää keittiötä samalla. Kvikillä vinkkasivat, että heillä pyörii aina välillä hyviä tarjouksia. Ajoissa olemisesta on siis myös se hyöty, että voimme rauhassa odotella hyviä tarjouksia. Ihan heti ei kyllä tarvitsisi tulla kun haluaisin vielä sulatella parasta ratkaisua. Sitä ennen pitää käydä vielä muutamassa keittiöputiikissa.

Ensi viikolla suuntaamme sitten kaupungille Kannuksen lippulappusten kanssa ja sitten tonttiostoksille. Toivottavasti kunnassa ollaan suosiollisia meidän ratkaisuille.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Talokauppoja

Hui hai! Me sitten otimme ja päräytimme talon kaupat kiinni. Reissu pankkiin ja tontin kauppakirjat odottavat vielä, mutta toivottavasti ne nyt sitten ovat enemmän kuin selvät.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kuinka saada budjetti kasaan

Nyt tuntuu jo melkein siltä, että projekti voisi olla mahdollinen. Tähän saakka kaikki on ollut liian kaukana ja liian kallista. Onneksi on vielä mahdollista kysyä muutama tarjous (halvemman toivossa) ja viimeisenä oljen kortena voidaan talosta aina nipistää muutama neliö.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Alku

Alussa oli paljon haaveita. Nyt jo vähän aikeitakin. Pääkaupunkiseudulla tontin saamisessa tuntuvat vallitsevan armottomat viidakon lait. Vahvimmat, hyvä onnisimmat, nopeimmat ja rikkaimmat nappaavat tontit. Nyt näyttää siltä, että otteessa on yksi tontti, joka tuntuu oikealta. Hinta vaan on väärä, mutta toistaalta eipä taida meidän etsintäsäteeltä löytyä sopivan hintaisia tontteja. Nyt odottelemme kaupungin päätöstä saammeko tontin vai ei. Ärsyttää tämä jatkuva odotteleminen, mutta toisaalta kaikki tämä suunnitteluun käytetty aika on varmasti eduksi siinä vaiheessa kun pääsemme tosi toimiin. Toivottavasti pian.