sunnuntai 14. elokuuta 2011

Hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa

Kaivuri jatkoi puuhastelua tontilla vielä launtainakin. Kovasti taisteli kahden tiivistyneeseen hiekkaan jumittuneen kiven kanssa ja niihän siinä kävi, että Peteä tarvitaan sittenkin. Tilattiin siis yksi/kaksi räjäytystä sunnuntaille, mutta totta kai, kun raksaprojektista on kyse, Petemme sai aamutuimaan akkuhapot silmille. Reissu Töölöön ja ehkä huomenna keikkaa meidän tontille. Toivottavasti on tosiaan niin pieni tapaturma, että maanantaina pääsee jo töihin. Kuulosti vain sen verran pahemmalta.. Kaiken liikenevän ajan olemmekin pohtineet talon tarkkaa paikkaa ja miettineet puutarhaa (sekin olisi hyvä ottaa huomioon pinnan muotoilussa). Ensi viikolla pääsemme itse taas muuhunkin kuin kiven kantohommiin. Keskiviikkona pitäisi levitellä jo talon pohjille suodatinkankaita ja torstaina sitten heitellään soraa ja muutamaa putkea paikalleen. Sitä ennen olisi kyllä kiva saada ne hemskutin risut pois pihasta! Niiden luvattiin katoavan jo kuun vaihteessa, mutta sitkeästi ne siellä pönöttävät... Huomiselle luvattiin kuitenkin parempaa.

Ei kommentteja: