lauantai 9. heinäkuuta 2011

Uusia tikkuja taivaan alla

Muuta tontilta ei tällä hetkellä tunnu löytyvänkään. Eli tänään taas olimme kantamassa viimeisiä jättiläisiä pinoon. Melkein kaikki saatiinkin nätisti riviin, mutta viitisen kappaletta jäi ihan kiusaksi odottamaan huomista tai ensi viikkoa. Eilen oli pakko pitää vapaa päivä kun käsien rakoille oli pakko antaa päivä palautua. Huomisesta saattaa tulla samanmoinen. Vapaa päivästä oli se hyöty, että saimme venytettyä Puustellin tarjousta vielä elokuulle. Ja ehdimme vilkaista muutamaa muutakin keittiötoimittajaa ja palkintona keittiökierroksesta kävimme Bauhausissa. Näin koko herrasväki oli päivään tyytyväinen :D Oli pakko ottaa uusi kuva  tuosta talvisesta rinteestä, josta paremmin näkyy muutos. Harmi ettei talvikuvan rinnalle ole sitä vaihetta missä ryteikkö kukoista parhaimmillaan kun jokainen kuvassa näkyvä tikku oli pystyttänyt ympärilleen oksa ja lehti auran. Onneksi ne makaavat nyt nätisti noissa pinoissa. Kaadettavaa ja raahattavaa onkin enää edessä reipas kymmenes siitä mistä aloitimme. Melkein tuntuu jo hyvältä.

Ei kommentteja: